torstaina, tammikuuta 21

Lontoossa 2. päivä


Tiistaina oli Yuffun synttärit. Me lähdettiin liikkeelle Yuffu sai meidät vihdoin ylös sängystä. Mä olin ihan sika väsyny eikä me käyty ees hotellilla aamupalalla. Join vaan mehua aamulla. Minäpä vedin sitten uudet rokki ponit jalkaan ja Yuffulla oli ne avokkaat joissa on se sydän. Vähän paleli Yuffun varpaita, joten käytiin ensin kysymässä jos World's endissä olis ollu sukkahousuja, koska Yuffulla oli vaan legginssit. Ei ollut, mutta myyjä (se sama kiva myyjä) neuvoi että vähän matkan päässä samalla kadulla olis sukka liike. Me sitten käveltiin varmaan vartin verran ennen ku löydettiin se. Kyllä siellä sitten sukkia olikin, ja säärystimiä ja sukkahousuja ja ties mitä. Vähän ehkä tylsän värisiä suurin osa, mutta lähti sieltä jotain kuitenkin mukaan. En kyllä ollu ennen nähny 110 denierin sukkahousuja. Miks sellasia ei oo Suomessa?







 





No siellä sukkakaupassa ollessamme Yuffun toinen kenkä hajosi, siitä lähti yks sellanen metalli osa ja ne ei pysyny kunnolla sen jalassa. Siispä Yuffu käveli rikkinäisellä kengällä niin pitkälle kun pystyi ja sen jälkeen sukkasillaan loppumatkan toiseen Viviennen myymälään. Kyseinen myymälä olikin sitten ihan erilainen kun World's end. Se oli sellanen hienohelma liike, jonka myyjät katto aika pitkään ja kärttysesti kun Yuffu käveli sinne ilman kenkiä. Pienten neuvottelujen ja yhden puhelin soiton World's endiin jälkeen Yuffu kuitenkin sai uuden parin rikkinäisten tilalle. Ja mä päädyin ostamaan huivin.





Seuraavaks piti lähteä käymään Urban Outfittersillä etsimässä Evelle kenkiä.

Löysinkin sellaset kun piti ja taas yhden puhelin soiton jälkeen (Äitiiii, löysin Evelle kengät, laita mulle rahaa.) oli Evellekin tuliaiset valmiina. (Oli muuten hyvät tuliaiset ja tulivat tarpeeseen vielä samana iltana. Muistattehan, että mulla on jalassa ne uudet kengät.)



Yuffukin löysi söpöt kengät Urbanilta ja laitto ne heti jalkaansa, koska sen jalat oli ihan rakoilla niistä avokkaista.


Urbanin jälkeen mentiinkin sitten etsimään Jolelle uusia kenkiä. Ne löytykin aika nopeesti heti seuraavasta kaupasta. Jonkin aikaa se sovitteli erilaisia, mut pääty sellasiin kivoihin harmaisiin Fred Perry tossuihin. (Niistä ei kyllä ole kuvaa, unohdin.)


Kenkien jälkeen matka jatkui Gantin liikkeeseen, josta haettiin tiettyä takkia kaverille. Se löyty kyllä vielä helpommin. Helposti löytää kun tietää tarkalleen mitä on hakemasta ja mistä sellasen saa.


Sit olikin aika tavata Mikko, Jolen Lontoossa asuva kaveri, jonka kanssa mentiin sit syömään yhteen italialaiseen ravintolaan. Siel oli ihan älyttömän hyvää ruokaa ja mun jalat oli todella onnelliset, kun otin syömisen ajaks kengät pois jalasta. Syötiin jälkiruokaakin. Yuffu söi synttäreittensä kunniaks kaks jälkkärii. Omnomnom <3


Kuitenkin ennen ku päästiin sinne ravintolaan, törmättiin ylisöpöön pikkuseen kakkukauppaan, jossa oli ihania muffinsseja. Ostettiin niitä kahdeksan ja sit se myyjä sano, et ku ostaa neljä ni saa yhden ilmaseks. Eli jos ostaa kahdeksan ni saa ilmaseks kaks. Eli lopulta niitä oli kymmenen ylimakeeta muffinssia, joista jo yhden syömisestä tuli huono olo. Ah ihanaa. Mut ne oli SÖPÖJÄ!

























Ruokailun jälkeen alkoi operaatio "etsitään Tinjalle kengät". Se ei ollutkaan niin helppo homma. Suuri osa kaupoista oli kiinni ja ne, jotka oli auki oli joko kauheen kalliita tai niissä ei ollu mitään sopivaa. Siinä sitä sitten kierrettiin, kunnes lopulta löydettiin nämä:

Dorothy Perkins.


Sitten metsästettiin baaria, jossa olis tilaa istua. Helpommin sanottu kun tehty. Käynnissä oli joku jalkapallopeli ja kaikki baarit oli ihan täynnä. Löydettiin kuitenkin yks ja istuskeltiin siellä sitten loppu ilta. Kun päästiin istumaan, tuli käyttöä niille Even kengille, koska mun jalat oli NIIIIN kuolleet, et oli pakko päästä niistä rokki poneista eroon. Even kengät tuntu niin ihanilta ku ne ei painanu mitään eikä painanu/puristanu mistään, ne on mulle vähän isot. Niillä kävelin sitten takas hotellille.










Hotellilla yritin vähän pakata, ettei tulis aamulla mitään suuria yllätyksiä, kun kaikki ei mahtuskaan laukkuihin. En kyllä kauheen kauan jaksanut sitä tetristä pelata, vaan menin aika pian nukkumaan.


Tässä vielä mun pieni hattu, josta unohdin ottaa sen kuvan. Se on oikeesti Eijin hattu, lisäsin vaan yhen mustan nauhan (sekin on Eijin) ja kellon (sekin Eijin) siihen kiinni. (Älkää välittäkö sotkusesta tukasta, se oli tupeerattu sillee kivasti aamulla, mut se litisty päivän mittaan. Tota hattua mulla ei ollu niiden kaa.)



Kirjotan myöhemmin viimisestä päivästä.

tiistaina, tammikuuta 19

Eka päivä Lontoossa

Saavuttiin pitkän auto+lentokone+bussi+kävely matkan jälkeen hotellille eilen kolmen aikaan aamuyöllä.

Lentokentältä. Activating combat mode.









Bussissa lennon jälkeen. Matka jatkuu kohti Lontoon keskustaa.




Tänään sitten noustiin aamupalalle kahdeksalta. Mysliä ja paahtoleipää. Sitten lähdettiin kaupoille World's Endiin.



Kaunista Lontoota. Vissiin joku roskien kuljetus/haku päivä, kun kaikki on tuoneet jätteensä noin nätisti tuohon tienviereen.


World's Endistä lähti pitkien pohdintojen ja muutamien pikku ongelmien jälkeen mukaan seuraavaa:



Mun uudet rokki ponit (päädyin mustavalkosiin vaik olin suunnitellu mustia (niitä ei ollu), mut sit ku ajattelin ni päätin et noi on just hyvät) kokoa 5. En uskonu et mul olis oikeesti niin pieni jalka. Mun kaikki muut kengät on 5 puol tai 6 (tosin 6 on liian iso, mut mul on aina monet sukat et ne pysyy jalassa). Pakko laittaa huomenna jo jalkaan, vaik tiedän et jalat kuolee jos yritän kävellä koko päivän uusissa kengissä <3 (En edes kerro paljonko noista maksoin, mut jos Lontoosta asti lähen noita hakee, ni saa maksaa ihan mitä vaan.)



T-paita. You think you own the world. Rakastuin tohon heti, vaik se ei ehkä oo ihan täysin mun värinen.



Ja tätä käytetään kaupungilla seuraavat pari viikkoa (ellei sada, koska sillon se menis pilalle).



Yuffun toinen korvakoru (sille on myös pari). Noi pakattiin eri laatikoihin et ne pysyy varmasti ehjinä.



Yuffun helmet. Ihan Yuffun näköset.



Yuffun kengät. Voi olla vähän vilposet laittaa huomenna, mut meinaa laittaa ne kuitenkin.



Ja vielä Yuffun paita. MIYAVILLAKIN ON TOLLANEN, ainakin oli siinä yhessä photoshootissa.


Oli ihan sika kiva kauppa. Liian kiva. Myyjäkin oli ihan paras. Mahti paras! sanoo Yuffu. Se jutteli kaikenlaista ja ehdotti, että me mentäs käymään Camden townissa, koska siellä olis ihan meidän tyylisiä kauppoja. Käytiin sitten viemässä ostokset hotellille ja suunnattiin sinne. Lontoon metrot ei oo lainkaan niin hankalia kun olin kuvitellu (ja Jole oli hyvä navigaattori) olisin ehkä pärjänny itseksenikin.



Päästiin siis Camden towniin ja se oli just hyvä paikka ja kiitokset kuuluu sille World's Endin myyjälle, koska muuten ei oltas varmaan ikinä eksytty sinne. Siel oli ihan sikana kenkiä ja hattuja ja kaikkee mitä vois ehkä löytää Suomen Backstreeteiltä, mut miljoonasti enemmän. 






Just kun päästiin sinne, alko kuitenkin sataa ja meil oli nälkä. Ei ostettu mitään tuolta (ihan hyvä sinänsä, koska mun rahatilanne rokki ponien jälkeen on hieman heikko). Tämä johtui lähinnä siitä, että päätettiin mennä ensin syömään. Löydettiin kiinalainen ravintola buffet (ruoka oli ihan sika hyvää), mut ennen kun ehdittiin sisälle meidän luo kävelee tyttö, joka kysyy kelpaisko ilmanen hiustenleikkuu. Mä en halunnu, koska yritän just kasvattaa näitä ja Jole ei halunnu muuten vaan. Yuffu kuitenkin on odottanu pääsevänsä parturiin jo jonkin aikaa, joten mikäs sen parempi kuin jos sen saa ilmaseksi, säästää ainakin kenkien verran. Yuffu siis otti take awayn sieltä kiinalaisesta ja me jäätiin Jolen kaa sinne syömään. Sit mentiin ettii Yuffu ja saatiin istuskella partureiksi opiskelevien heppujen keskellä pari tuntia odottamassa, että Yuffun uus tukka tulis valmiiksi.



Hyvältä näytti siinä vaiheessa ku päästiin paikalle. Pikku myy :) Hyvä siitä tuli myös valmiina. Siitä mulla ei kyl oo kuvaa. :( Jolella olis. Yuffu käski käyttää hymiöitä, mut en osaa. Ne on kaikki ihan rumia. En käytä niitä enempää!



Kun tukka oli valmis, ni siirryttiin vauhdille Oxford streetille. Oli muuten ihan vitusti väkeä. Ja kauppojen ikkunat näytti siltä, et siellä ainakin palais rahaa. Päätettiin kuitenkin siirtyä kohti Piccadillyä ja käytiin myös The Apple storessa. Jolesta varmaan tuntu kuin olis kotiin tullu. Ihan hieno paikka sekin, mut yksiikään kenkii ei kyllä löytyny. Voisivat kehittää sellaset hi-teck kengät, jois olis kaikki samat varusteet ku iPhonessa.



Piccadillyllä käytiin Waterstone's:lla (kirjakauppa, helvetin iso sellanen) ja päädyin siihen lopputulokseen, että siellä oli liikaa kaikkea, et sieltä olis voinu löytää yhtään mitään. Ostin kyllä pari kirjaa lisää sarjaan, jota mulla on jo ennestään, mut jota on pirun vaikeeta löytää Suomesta.


Käytiin myös aivan ihanassa kakkukaupassa/ravintolassa/missä ikinä. Siel oli ihania kaikkii leivoksia ja ne oli ihan törkeen hyviä. Tuli ihan mieleen Antique bakery -anime/manga siit paikasta.








Hotellille paluuta viivytti hieman navigaattorin hetkellinen sekoaminen. Odoteltiin sitten hetki seuraavaa junaa, kun noustiin vahingossa edellisestä pois liian aikasin.













Tähän asti siis ollaan pärjätty ihan mahtavasti, vaikka oon sitä mieltä et Lontoo on ihan väärinpäin. Kaikki kadut menee väärään suuntaan ja kartat on ylösalasin. Luulen et se johtuu kuitenkin siitä Maailman lopusta, kaikki käänty päälaelleen, koska käytiin siellä. Siinä on kaupan yläpuolellakin (ja sisällä) sellanen iso kello, joka kulkee kauheeta vauhtia taaksepäin. Lopulta vastaus elämään maailmankaikkeuteen ja kaikkeen löyty sieltä kiinalaisesta buffet ravintolasta, jossa se tuotiin ihan pöytään paperille kirjotettuna. 42.


Unohdin ottaa kuvan mun hatusta, jota tosi moni on kehunu lentokentältä asti. Ehkä kuvaan sen huomenna, koska se on aika hieno. Lennon turvatarkastuksen suorittanu nainenki anto mun pitää sen päässä metallinpaljastimen läpi, vaik siitä roikkuu kello, koska sen mielestä se oli hieno ja se ajatteli et se olis vaikee laittaa takas <3


Nyt kai pitäs käydä nukkumaan et jaksaa huomenna taas kävellä.
Öitä.

sunnuntaina, tammikuuta 17

tiistaina, tammikuuta 12

Ja minä hukun lankoihin :O

Käytiin tänään kaupungilla ja askarteluliikkeisiin oli tarkoitus. Eihän enää 5 jälkeen o Porin ainoo askartelukauppa oo auki. Siitä iski hirvee paniikki että kohta porista ei saa enää ees lankoja ja ostin Anttilan alelaarista 10 eurolla puuvillalankaa. Sitte ostin joulunjälkeisalesta 30 eurolla Lavikolta harmaata villalankaa tunikaan joka tulee mulle itselle :O Ja viikko siitä ostin lankoja jotka menee Karkin synttärilahjan. Jossei langat porsita lopu ni ei ainakaan tartte eläkeikäsenäkään käydä enää lankakaupoilla :D Tätä ostotahtia kyllä lopuu koko suomesta ^^''

Mitäs muuta...eikai mitään, kohta Lontooseen ja vietän synttärinikin siellä. Et ei kannata soitella.
MÄ LÖYSIN MUN PASSIN!!!
Kannattaa hukata passinsa ja muistaa etsiä sitä vasta 4 päivää ennen lähtöä :D Kyllä oisin ollu kusessa jossei sitä ois löytyny...ja mikä hauskinta, se oli JUST siellä missä sen kuuluukin olla -__-

Mut tästä kaikesta ehkä lisää myöhemmin, meen nyt tekeen itelleni iltapalaa.

torstaina, tammikuuta 7

Hukun kankaisiin

Lontoon matka varmistettu, lentoliput ostettu, hotelli varattu (kiitos Jole), ens kuun 7. päivän cosplay gaalan cossiasu paria yksityiskohtaa, proppia, ja peruukkia vaille valmis, peruukki tilattu ja maksettu (nyt vaan odotellaan postia). Heinäkuun desuconiin tulevista cosseista toinen takkia ja parturi käyntiä vaille valmis ja toinenkin on tavallaan alotettu ja erittäin hyvässä vauhdissa, koska siihen tulee tuo sama takki mihin nyt lisäilen yksityiskohtia, jotka sit otan pois. Meen keittiö on ihan täynnä kaikkii kankaita ja kankaan palasia. Ne ei mahdu enää niille tarkotettuihin kaappeihin!


Jos olisin yhtä innostunu, kiinnostunu ja aikaan saava mun kouluhommien kaa, ni olisin jo melkeen maisteri (no en ihan, mut kandin paperit olis ihan varmasti). Miks yliopistossa ei voi olla kursseja cossiasujen ompelemisesta ja proppien tekemisestä?? Kangaskaupan nainen suositteli teatteri puvustajaksi opiskelemista, ku mietittiin sen kanssa kuinka monta kilometriä me tarvitaan Mikon Chaos cossin siipiin ja päähineeseen punasta kangasta.


Plastic Tree <3 Oon ihan rakastunu Spica kappaleeseen.

sunnuntaina, tammikuuta 3

Uusi vuosi lähti käyntiin

Ja Yuffu tiivisti meidän uuden vuoden tunnelmat edellisessä viestissään aika hyvin. Mulle jäi sit kuvien lisääminen. Tosin niitä ei kovin montaa onnistunutta tullut. Kuvasin videota ja se ehkä tulee tänne jossain vaiheessa kun tää systeemi antas mun lisätä sen.


The ompelukone



Gackt cossiin tuleva kamala paita



Ja epämääränen kasa, joka on tuohon samaan cossiin tulevat, tässä vielä  vähän vaiheessa olevat, housut. Ja Yuffun Glögi.



Nobu suunnittelee tutkimusmatkaa keittiön suntaan, mut on vähän estynyt.



A very happy Henry.



Nobu <3



Nobu taas. Se näkee Erkki-Pettereitä.



Nobu ja lisää Erkki-Pettereitä pitkin seiniä.



Vieläki Nobu.



Ja vielä yks.



DISKOPALLOT!

Ja AAAAAAAAAAAAAAAAJIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!

lauantaina, tammikuuta 2

AHHAHHAHAHHAHHAHHAAHHHAHAHAHAHAHAHHAHHAHHAAAJJAAAAHAAHHAAAA~

moi.

AHHAHHAHAHHAHHAHHHAAAHHAHAHHAHHAHAHHAHHAHAAHHHAHAHAHHAHAHHAHHAHAHAHHAHHAHAAHHHHAHAHAAHA
HAHHHAHHAHAHAHAHHAHAHHAHHAHH>HAH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!